Ammattiosaston tehtävät
Ammattiosaston toiminnan toteuttamisesta vastaa hallitus, jonka jäsenet edustavat monipuolisesti eri työpaikkojen jäseniä. Ammattiosasto järjestää vuosittain syys- ja kevätkokouksen ja tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia sekä muita jäsentilaisuuksia. Ammattiosaston jäsenet päättävät ammattiosaston toiminnasta jäsenkokouksissaan.
Ammattiosastosi
- neuvottelee ja tekee paikallisia sopimuksia työnantajan kanssa
- huolehtii erimielisyysneuvotteluista työpaikoilla
- osallistuu työpaikkojen toiminnan kehittämiseen
- hoitaa omalla alueellaan suhteet työnantajiin, oppilaitoksiin, eri viranomaisiin, muihin järjestöihin ja lehdistöön
- tukee ja auttaa työpaikan luottamusmiehiä ja työsuojeluvaltuutettuja.
Lisäksi ammattiosasto huolehtii jäsentensä mahdollisuuksista työskennellä koulutustaan ja kokemustaan vastaavissa tehtävissä, jakaa liiton ja ammattiosaston toimintaa koskevaa tietoa, välittää jäsenten näkemyksiä liiton päättäjille ja toimistoon sekä järjestää jäsenilleen erilaista virkistys- ja vapaa-ajantoimintaa.
Työpaikan luottamusmies neuvoo sinua
- palkkoja
- työaikaa
- vuosilomaa
- eläkettä
- määräyskirjoja
- työsopimuksia
- irtisanomisia
- ym. koskevissa asioissa
Luottamusmies myös avustaa sinua työnantajan kanssa käytävissä keskusteluissa ja neuvoo jatkotoimenpiteissä. Oman luottamusmiehesi voit tarkistaa luottamusmies alaosiosta oman paikkakuntasi kohdalta. Jollei työpaikallasi ole omaa luottamusmiestä ota yhteyttä ammattiosaston puheenjohtajaan. Ongelma tilanteissa ota aina ensin yhteyttä luottamusmieheesi.